Siirry sisältöön

Ennakonpidätys

Wikipediasta

Ennakonpidätys tarkoittaa arvioitua veroa, joka vähennetään maksettavasta veronalaisesta suorituksesta kuten palkasta.[1]

Ennakonpidätys Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ennakkoperintälain mukaan ennakonpidätys toimitetaan palkasta, eläkkeestä, elinkorosta ja osingosta.[2]

Ennakonpidätys palkasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakonpidätyksen palkasta tekee työnantaja. Ennakonpidätyksessä palkkana pidetään myös palkkiota, luontoisetua ja eräitä muita etuuksia tai korvauksia työstä, tehtävästä tai palveluksesta.[2]

Työnantaja tekee ilmoituksen maksetuista palkoista tulorekisteriin pääsäännön mukaan viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen. [3] Tulorekisteristä tieto siirtyy edelleen Verohallinnon ylläpitämään Omavero-palveluun, jonka kautta ennakonpidätys maksetaan oma-aloitteisten verojen yhteydessä viimeistään palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 12. päivään mennessä. Näin ollen esimerkiksi tammikuussa maksetusta palkasta tilitetään ennakonpidätys Verohallinnolle viimeistään helmikuun 12. päivä.[4]

Ennakonpidätys osingosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osakeyhtiön on toimitettava ennakonpidätys maksamistaan osingoista. Tietyissä tilanteissa osinko on verovapaa eikä ennakonpidätystä toimiteta.[2]

Veronpalautus ja jäännösvero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verotuksen ennakonpidätyksessä pyritään keräämään lopullisen veron mukainen rahasumma suoraan tulonsaannin yhteydessä. Lopullisessa verotuksessa korjataan ennakonpidätyksen virhe veronpalautuksella[5] tai jäännösverolla[6].

Ennakonkanto Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakonpidätys on ennakkoperinnän ensisijainen toteuttamistapa. Toinen tapa ennakkoperinnän toteuttamiseen on ennakonkanto. Ennakonkanto suoritetaan tuloista, joista ei toimiteta ennakonpidätystä. Tämä tarkoittaa tuloja, jotka ovat syntyneet elinkeinotoiminnasta, maataloudesta tai muusta tulonhankkimistoiminnasta.[7]

  1. Ennakonpidätys palkasta Palkkaus.fi. Viitattu 2.4.2025.
  2. a b c 418/1959 | Suomen säädöskokoelma | Finlex finlex.fi. Viitattu 2.4.2025.
  3. Palkat: tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin vero.fi.
  4. Oma-aloitteiset verot vero.fi.
  5. Veronpalautukset. Verohallinto. Viitattu 2.9.2014.
  6. Jäännösvero (Arkistoitu – Internet Archive). Verohallinto. Viitattu 2.9.2014.
  7. Ennakonpidätyksen toimittaminen vero.fi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]